27. helmikuuta 2017

Vuosipäivä Tallinnassa

Tällä kertaa postausta mun ja poikaystäväni vuosipäivä reissuta Tallinnaan. Vietimme meidän viisi vuotis päivää muutaman päivän etukäteen risteilyn sekä Tallinnan visiitin merkeissä. Lähdimme torstaina Silja Europalla Tallinnaa kohti, olimme varanneet Deluxe hytin, johon kuului kuohuviinit, muut baarikaapin juomat sekä erikoisaamiainen. Kävimme illalla syömässä buffetissa. Laivassa on uudistettu hytit sekä yleiset tilat, muutokset olivat mieleisiä. Deluxe hytti oli jopa hienompi, mitä oli kuvista katsellut ja osannut odottaa. Hiihtoloma viikon vuoksi laivalla oli esiintyjänä Lucas, joka myös yllätti positiivisesti esityksellään. 

Uudistettu Deluxe hytti

Maissa menimme Rocca Al Mare:een taksilla, kylmän ilman vuoksi ei jaksettu mennä sinne Viru keskukselta lähtevällä bussilla. En ollut ennen käynyt kyseisessä kauppakeskuksessa, siellä oli paljon kivoja liikkeitä sekä muutama kiinnostava ruokapaikka. En ostanut sieltä muuta kuin muutamat kasvonaamiot. Muutamassa kaupassa pääsin sovittamaan Adidaksen Ultra Boosteja, joita olin jo katsellut muutaman vuoden netistä. Ne oli niin ihanat jalassa, joten kotiin päästyäni rupesin koluamaan nettikauppoja läpi ja löysin ne hyvään hintaan enkä voinut muuta kuin laittaa tilaukseen. Kauppojen kiertelyn jälkeen tulimme taksilla takaisin ja kävimme Rottermannissa Bershkassa, Pull & Bearissa sekä Stradivariuksessa. Sen jälkeen menimme Rottermannia vastapäätä olevaan Vapiaanoon syömään. Tilasin normaalista bologne pastasta poiketen Avokaado pastan, joka oli todella hyvää.

Vapianossa syömässä ja hyvää teetä

Tulimme takaisin Suomeen perjantaina 19.30 lähtevällä uudella Megastar laivalla. Laiva oli todella siisti ja hieno. Kauppa oli kahdessa kerroksessa, joten se oli iso ja valoisa. Siellä oli myös itsepalvelukassat ja laitteet, joihin sai itse skannattua keräämiä tavaroita ettei kassalla tarvinut enää lukea viivakoodeja. Laite oli todella helppokäyttöinen ja kätevä. 

Traveller Superstore

4. helmikuuta 2017

Kuvia ilmasta käsin

Tässä postauksessa vähän jatkoa aikaisemmalle drone arvostelulle, kyseinen postaus kannattaa lukea ensin tästä. Vanhemmassa postauksessa myös dronella kuvattu video. DJI Phantom 3 standard dronella tulee hyvänlaatuisia kuvia sekä videoita. Olen ollut tyytyväinen hankintaan vaikkakin se oli aika iso satsaus. Syksyllä tuli kuvailtua laitteen kanssa enemmänkin. Nyt vain odotellessa lunta ja pakkasia, jotta kuviin saisi taas jotain eloa. Tällä hetkellä ilmat ovat olleet vain synkkiä ja harmaita, joten ei ole tullut kuvattua uudempia otoksia. Laitteessa on myös se hyvä puoli, että sen kanssa voi kuvailla pakkasillakin kunhan pitää huolta ennen kuvaamisen aloittamista, että akku ei ole päässyt kylmäksi.